Oletko pitkäikäisyyteen johtavalla elämänpolulla?

Mediassa raportoidaan jatkuvasti tutkimuksia, joissa on selvitetty eri tekijöiden vaikutusta pitkäikäisyyteen.

Niinpä esimerkiksi terveellisten elämäntapojen ja liikunnan merkitys tuskin on yllätys enää kenellekään.

Sen sijaan törmäsin jokin aika sitten poikkeuksellisen kiinnostavaan ja laajaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen lukiessani Howard Friedmanin ja Leslie Martinin kirjan Pitkän iän salaisuus.

Howard Martin ja hänen kollegansa ovat tutkineet persoonallisuuden, siviilisäädyn, asenteiden, työssä menestymisen ym. muiden tekijöiden vaikutusta pitkäikäisyyteen. Kiinnostavin tutkimustulos oli, että yksi persoonallisuuden piirre yli muiden – tunnollisuus – ennustaa jo lapsuudessa kuinka pitkän iän tulet elämään.

Jos siis olit jo lapsena tarkka, järjestelmällinen, luotettava ja pitkäjänteinen, sinulla on hyvät mahdollisuudet elää pitkä elämä.

******

Tunnollisuuden ja pitkäikäisyyden yhteys kiinnostaa minua kovasti, koska olen syntynyt tunnollisten ihmisten sukuun.

Pappani Eero oli oikea tunnollisuuden esikuva.  Hän syntyi vuonna 1917 köyhään perheeseen, soti kahdessa sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja kasvatti sen jälkeen 3-lapsisen perheen vaimonsa Kyllikin kanssa. Eläkkeelle jäätyä Eeron työt eivät suinkaan loppuneet: Kyllikin halvaannuttua vuonna 1987 Eero toimi vaimonsa omaishoitajan melkein kuolemaansa saakka. Pappa oli kuollessaan 91-vuotias.

En koskaan muista kuulleeni papan valittaneen sitä, että hän joutui hoitamaan vaimonsa lisäksi kaiken ruoanlaitosta siivoamiseen ja tiskaamiseen asti. Kun Kyllikki oli loppuaikoina hoidossa läheisessä vanhainkodissa, Eero kävi siellä vierailulla päivittäin. Tajusin kuinka lähellä poismenoa Eero-pappa oli vasta kun kuulin äidiltäni, ettei pappa ollut jaksanut lähteä päivittäiselle vierailulleen vaimonsa luo.

Pappa ei jättänyt hoitamatta asioita, joita hän piti velvollisuutenaan.

Myöskin mummuni Kyllikki oli todellinen sitkeä sissi. Varhain puhjenneesta sepelvaltimotaudista ja aivohalvauksesta huolimatta hänkin eli pitkän elämän. Mummu kuoli kaksi viikkoa sitten saavutettuaan kunnioitettavan 91 vuoden iän.

Tunnollisuus siis kulkee suvussa.

Itse muistan olleeni lapsena hyvin tunnollinen, joten pullani ovat sen suhteen hyvin uunissa. 🙂 Myöhemmin minussa on kuitenkin tullut esiin myös impulsiivisia piirteitä. Pakkaa sekoittaa kohdallani vielä sekin, että isän puoleiset isovanhempani kuolivat kummatkin syöpään suhteellisen nuorina, vain 50-60 -vuotiaina.

******

Tunnollisuuden ja pitkäikäisyyden välinen yhteydessä ei ole mitään mystistä.

Tunnollisilla ihmisillä on muita todennäköisemmin vakaa työura ja pitkä avioliitto kuin vähemmän tunnollisilla. Tunnollisilla ihmisillä on myös yleensä terveelliset elämäntavat, he käyvät säännöllisöisesti terveystarkastuksissa ja noudattavat jopa lääkärin hoito-ohjeita.

Howard Friedmanin ja hänen kollegoidensa mukaan ihmiset kulkevat erilaisia elämänpolkuja, joista jotkut johtavat pitkäikäisyyteen ja jotkut umpikujaan, kuten varhaiseen väkivaltaiseen kuolemaan.

Myönteistä on, että vaikka olisitkin ollut vastuuton huithapeli 11-vuotiaana, sinulla on silti yhä toivoa. James, eräs Friedmanin koehenkilö joka kuului 11-vuotiaana vähiten tunnollisten tutkittavien joukkoon , oli 30-vuotiaana yksi tunnollisimmista tutkimukseen osallistujista. Kirja ei valitettavasti kerro, miksi ja miten James onnistui myöhemmällä iällä muuttumaan tunnolliseksi, mutta hän eli joka tapauksessa tuottavan ja pitkän elämän.

 *******

 Minunkaan ei siis ehkä ole liian myöhäistä löytää uudestaan tunnollinen 11-vuotias minäni ja elää pitkä elämä. 🙂

Kommentit

  1. Sherkku sanoo:

    Mielenkiintoisia tutkimustuloksia! Minun toiset isovanhemmat elivät 91-vuotiaiksi, toiset 74-vuotiaiksi, ja tunnollisuus on verissä, joten pitkää elämää odotellessa…

    Tunnollisuuden nurjana puolena taitaa vain olla liika huolehtiminen, jos joutuu olosuhteisiin, joissa huolia kasautuu liikaa eikä niitä pysty mitenkään hallitsemaan, tai jos mieli jostain muusta syystä ajautuu liikakierroksille. Stressi taas rasittaa sydäntä pitkään jatkuessaan. Eikö liika tunnollisuus voi johtaa myös ennenaikaiseen kuolemaan?

    Ei voi kuin ihailla vanhan polven rautaista ja rauhallista velvollisuudentuntoa, josta puuttuu nykyajalle tyypillinen ”mutkuemmähaluu”-rutina ja stressaantuminen. Kuvittelen, että mielenrauhan voi säilyttää myös raskaita velvollisuuksia suorittaessaan. Mikäköhän se avain stressaamattomuuteen olisi?

    • Satu sanoo:

      Tunnollisuuden kääntöpuoli on tosiaan perfektionismi ja stressaantumisalttius. Tunnistan kyllä nuo piirteet itsessäni, tosin mulla on tunne että pipo alkaa iän mukaa kiristää vähän vähemmän.

      Pappa ei tosiaan paljon hötkyillyt. Ehkä sen ikäluokan elämässä oli jo nuorena niin paljon vastoinkäymisiä (sotaa ja köyhyyttä), ettei sitä enää vanhempana hirveästi järkyttynyt vastoinkäymisten edessä?

      Luulen että nykyään ihmiset odottavat että pitäisi mennä lujaa koko ajan eivätkä epäonnistumiset ja takaiskut kuulu elämään.

      • Sherkku sanoo:

        Onneksi pipo tapaa löystyä vuosi vuodelta iän karttuessa 🙂 Se on tosi ihanaa.

        Voi tosiaan olla, sodan ja köyhyyden rinnalla nykyaikaiset ”kriisit” eivät tunnu ns. missään tai ainakaan niihin ei reagoida burnoutilla. Mä olen kokenut sen kuinka työhuolet haihtuivat taivaan tuuliin, kun lähiomainen kuoli. Ihmisille tapahtuvat asiat ovat kuitenkin niin paljon tärkeämpiä kuin vaikkapa se miten oma työ on järjestetty. Riittää kun palkka juoksee sillä aikaa, kun tekee surutyötä.

        Ennen vanhaan tosin kuolemakaan ei vissiin onnistunut hirveästi päivärutiineja kaatamaan, kun lapsia, aikuisia ja vanhuksia kuoli tuon tuosta sairauksiin ja huonoon ravintoon.

        Tai ehkä burnoutille ei vain ollut sanaa sadan vuoden takaisessa agraariyhteiskunnassa, vaikka samantapaisia sisäisiä tuntemuksia olisikin ollut.

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*