Pikku hiljaa minulle on alkanut muotoutua säännöllinen kuntoilurytmi.

Ja täytyy sanoa, että oma päättäväisyyteni kulkea kohti liikkuvaa elämäntapaa on yllättänyt minut itsenikin. En ole lannistunut (ainakaan vielä), vaikka maha pömpöttää yhä ja allit heiluvat iloisesti käsiä vispatessa. Olen kuullut, että kiinteytyminen ei tapahdu yhdessä yössä, joten yritän olla kärsivällinen 🙂

Eilen olin taas zumbassa, ja tuntui ihan siltä, kuin kunto olisi alkanut vähitellen kohentua.

Torstaisin treenaan keski-ja ylävartalon lihaksia. Eli juuri niitä lihaksia, jotka ovat aina olleet mielestäni minulla ne kaikista heikoimmat. Viimeksi tunnilla neuvottiin käyttämään kahden kilon painoja, mutta katsoin viisaammaksi valita yhden kilon painot. Liikkeet olivat hyviä ja tehokkaita, ja yhden kilon painot olivat ihan riittävät. Ehkä ensi kerralla on kuitenkin rohkeasti tartuttava kahden kilon painoihin; lihaksetkin kuulemma pitävät haasteista.

Olen myös harkinnut kuntosalin puolella piipahtamista, mutta näkymä on aika erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Erilaisissa kuntosalivempaimissa vilkkuu valoja enemmän kuin auton kojelaudassa, enkä tiedä toipuisinko ikinä siitä häpeästä, että istahtaisin jalkaprässiin jotenkin nurin päin. No, meille aloittelijoille järjestetään varmaan jonkinlaisia kursseja.

Liikunnallisen viikkoni päättää suosikkilajini balletone, joka on periaatteessa balettia, mutta ilman kaikkia baletille tyypillisiä jäykistelyitä…On ihanaa, ettei ole niin kauhean tarkkaa, minne käden kaari osoittaa tai että tietty käsi ja tietty jalka ojentuvat yhtäaikaisesti oikeisiin suuntiin.

Välillä kuntoilu tuntuu vähän yksinäiseltä puuhalta, tunnille on aina jotenkin mukavampi mennä yhdessä kaverin kanssa. Mutta pitääkö kuntoilun ollakaan hauskaa ja viihdyttävää?

Jos todella aikoo liikkua koko ikänsä, pitäisikö siihen suhtautua yhtä arkisesti kuin työssäkäyntiin?

Kommentit

  1. SatuH sanoo:

    Mä tulisin sun kanssa jumppaan mutta kun sä asut siellä periferiassa! 🙂

    Mun mielestä on hyvä jos liikunta on mahdollisimman hauskaa eli lajit valitaan ensisijassa hauskuuden perusteella. Toisaalta liikuntaan on tosiaan hyvä suhtautua suhtautua kuin työhöntekoon: jumppaan nyt vaan mennään vaikka ei aina niin huvittaisi (paitsi jos on vammoja/sairas).

    Yleensä se mieliala kohenee kun on liikkumaan päässyt.

  2. Sherkku sanoo:

    Juu jotenkin siitä liikkumisesta pitäisi saada normaali päivärutiini syömisen ja peseytymisen tapaan: se nyt vaan tehdään miettimättä huvittaako, mutta siitä voi halutessaan tehdä hauskaa ja mielenkiintoista eri lajeja ja muotoja vaihtelemalla. Itselleni sallin yhden koomaviikon kuukaudessa, mutta siihen koomaan ei jäädä 🙂 Ehkä se joskus jää kokonaan pois, kun kunto kohenee…

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*