tammikuun-grafiikkaJolukuu hurahti ohi ja välillä tuntui etten osannhut yhtään keskittyä toimimaan myötätuntoisesti itseäni kohtaan. Mitään järisyttäviä oivalluksiakaan ei tullut.

*******

Oli silti mielenkiintoista huomata, että kun kysyin itseltäni mitä minun pitäisi tänään tehdä kohdellakseni itseäni hyvin ja lempeästi, päädyin tekemään samoja asioita joita yleensä pyrin muutenkin tekemään: käymään lenkillä (vaikkei erityisesti huvittaisi) tai valmistamaan itselleni kunnon aterian sen sijaan että roikkuisin jääkaapin ovessa tuntikausia. Joskus jätin vain itseni mollaamisen väliin.

Huomasin kuitenkin eron sen välillä, teenkö näitä asioita siksi että ne ovat tehtävälistallani (eli ”velvollisuuksia”) vai siksi että oikeasti haluan kohdella itseäni hyvin. Minulle käy turhan helposti niin, että jos en jonain viikkona ole mielestäni tarpeeksi toimelias, rupean ruoskimaan itseäni sen sijaan että suhtautuisin itseeni ymmärtäväisesti.

On paljon miellyttävämpää lähteä lenkillekin kun niskaan ei koko ajan hengitä ruoskaa läiskivä leimuavasilmäinen kersantti.

Eikä minusta kyllä tullut ameebamaista nyhveröäkään, mutta ehkä se johtui vain siitä että kokeilu oli niin lyhyt. 🙂

******

 Tammikuun teema on ollut tiedossa aina siitä lähtien kun luin amerikkalainen bloggaaja Carla Birnbergin kirjoituksen #wycwyc –käsitteestä (hashtag toimii Twitterissä, Facbookissa ja Instagramissa). Wycwyc –lyhenne tulee sanoista ”(Do) what you can when you can” eli väljästi suomeen käännettynä “Tee mitä voit silloin kun voit”.

#Wycwyc-haasteen keksi alunperin Roni Noone:

This is an inclusive challenge that meets people where they are. I want to inspire you to take advantage of the small moments you have throughout the day. No more waiting until you “join a gym” or “lose so much weight” or “have more time.” No more waiting for everything to be perfect.

We live messy lives and those who stop waiting for perfect are the ones who reach their goals.

Tykkään erityisesti Ronin viimeisestä lauseesta. Jos odottelet täydellisiä olosuhteita voidaksesi ryhtyä parantamaan fyysistä kuntoasi tai ruokavalioitasi, joudut odottelemaan kauan.

Wycwyc on vastaisku täydellisyydentavoittelulle. Jos pikkupiru selittää, ettet nyt voi ryhtyä kuntoilemaan koska sinulla ei yksinkertaisesti ole aikaa käydä salilla tai jumpissa kolme kertaa viikossa (vähempi ei muka kannata), olet wycwycin tarpeessa.

Pienten jokapäiväisten tekojen toistaminen säännöllisesti ja johdonmukaisesti tuottaa paremman lopputuloksen kuin se, että aloittaa pari kertaa vuodessa raivokkaan kuntokuurin joka lopahtaa viimeistään kuukauden kuluessa. Portaiden nouseminen hissin käyttämisen sijasta ei ehkä ole yhtä seksikästä kuin maratooniin treenaaminen, mutta sekin kohottaa kuntoa yllättävän tehokkaasti. Sama pitää paikkansa, kun mietit 10 minuutin pikkupyrähdyksen tai venytelyhetken jättämistä väliin, koska lenkkeilystähän ei ole mitään hyötyä jos ei pääse vähintään 30 minuutin lenkille.

Haluaisin muutenkin kysyä koskas sitä aikaa itsestä huolehtimiseen tulee olemaan, sitten kun täytät 65? Ei taida silloinkaan onnistua, koska olet jo niin rapakunnossa, että kunnon kohottaminen on ”liian myöhäistä”. 🙂

Kiteytettynä: paras on hyvän pahin vihollinen.

Otatko vastaan #wycwyc –haasteen? Jätä viesti kommenttiosioon!

Kommentit

  1. Jojo-täti sanoo:

    Hei, kyllä kuntoa voi kohottaa vielä eläkeiässäkin! En tarkoita, että pitäisi odottaa sinne asti, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että lihaskunto paranee vielä myöhäiselläkin iällä, kun rupeaa liikkumaan. Ikä tuo varmasti rajoitteita liikkumiseen kaikilla, mutta ehkä vähän vähemmän ja hitaammin, jos on jaksanut liikkua jo nuorempana.

    Monet ohjaajat ja ”valistajat” ovat tehneet paljon hallaa väittämällä, ettei alle puolen tunnin liikuntaharjoituksista ole kunnon kannalta hyötyä. Juuri tällaiset vaatimukset saavat sohvaperunat pysymään sohvalla.

    Nykyisin sentään ymmärretään, että pienilläkin askeleilla on merkitystä. Oma päivittäinen tunnin liikuntasuoritukseni tulee 15 minuutin aamujumpasta, noin puolen tunnin työmatkakävelystä ja 15-20 minuutin ruokatuntikävelystä. Sen lisäksi pelaan sulkapalloa ja käyn ohjatussa jumpassa säännöllisen epäsäännöllisesti.

    Tämän vuoden tavoitteena on vähentää istumista.

    • Satu sanoo:

      Hei Jojo-täti! Mä luulen että se aikaisempi valistus johtui paljolti juuri siitä että lyhyemmistä ja vähemmän intensiivisistä liikuntatuokioista on tehty tutkimusta vasta viime aikoina.

      Sun oma päivä on hyvä esimerkki siitä, kuinka itsekin yritän ympätä mahdollisimman paljon liikuntaa päivään . Teen tikusta asiaa, haalin askeleita ja askelmittarini pitää kirjaa kokonaissaldosta.

      Oletko sä jo lukenut ARto Pesolan Luomuliikunnan vallankumouksen? Itse luen parhaillaan.

  2. Sherkku sanoo:

    Liikkumisessa on juuri se jännä juttu, että kun tekee vähän silloin kuin pystyy, huomaa vähitellen tekevänsä enemmän kuin oli mielessään edes ajatellut. Lyhyt spinning-tunti voi venyä kotimatkan kävelylenkiksi, ”kerta viikossa riittää”-tavoitteesta huolimatta saattaa huomata päässeensä jumpalle jopa kolme kertaa viikossa. Ehkä nämä ”bonukset” kuulostavat hieman itsepetokselta (asettaa tavoitteet niin alas, että sängystä nouseminenkin on saavutus), mutta kannatan metodia lämpimästi, jos sillä keinoin ihminen pysyy liikkeellä ja kunnossa! Pienistä saavutuksista iloitseminen lisää elämään enemmän hyvinvointia kuin suuren ponnistuksen jälkeen pieniin vajavaisuuksiin takertuminen.

    • Satu sanoo:

      Mun mielestä juuri mitättömän pienten askelten ottaminen on nerokas menetelmä jota käytetään ihan liian vähän. Kirjoitin joskus viime vuonna Kaizen-menetelmästä huonojen tapojen kitkemisessä http://rennostikuntoon.net/825/eroon-huonoista-tavoista/

      Totesin myös että siivoamisessa käyttämäni ”vähän ja usein” menetelmä on käytännössä sama kuin tuo #wycwyc

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*