vko32015_askeleet_newUuteen elämään totuttelu on ollut sekä piristävää että haastavaa. Vaikeinta ovat olleet aikaiset aamuherätykset ja huono ergonomia(!), hauskinta uusien asioiden oppiminen ja ihmisten seurassa oleminen.

 ********

 Viime keskiviikkona tuli ensimmäistä kertaa mieleen että on julmaa joutua heräämään niin aikaisin aamulla. Olin pannut kännykän herättämään kello 7:10. (Nauraminen kielletty!).

Tahmeus johtunee siitä, että vuorokausirytmini ei ole ihan vielä keikahtanut uuteen asentoon. Tiistaina on vielä aikaisempi herätys ja se on muutenkin kaikista pisin päivä, koska keksin ängetä itseni valinnaiselle kurssille joka alkaa vasta neljältä. Kotiin pääsen siis vasta joskus kuuden jälkeen.

Pitkä päivä hankaloittaa myös ruokailurytmiä, koska lounaasta kotiin pääsyyn on niin pitkä aika. Viime tiistaina söin välipalaksi kaksi Marianne Kismetiä, mikä ei tietenkään jatkossa käy laatuun. Keskiviikkona kävin hakemassa läheisestä Alepasta proteiinirahkaa ja sen avulla jaksoin jotenkin sinnitellä kunnes pääsin kotiin tekemään ruokaa.

Hyvä uutinen on se, että ainakin minulla alkaa jo selvästi väsyttää suurin piirtein normaaleihin aikoihin, kuten eilen joskus yhdentoista maissa illalla. Sinnikkäästi pysyttelin hereillä vaikka silmät välillä lupsahtelivat. Syypää oli Nesbøn viimeisin kirja eli Isänsä poika. (Harry Holea ei kirjassa ole mutta muuten se on ehtaa Nesbøa.)

 *******

Mitä opintojen epäergonomisuuteen tulee, se johtuu siitä että saimme opintoja varten kannettavat tietokoneet ja kannettavaa varten muotoillun repun, joka painaa kuin synti. Koulussa ja koulumatkoilla sitten kirmailen raskas reppu selässä.

Vasen polveni on vähän protestoinut, se ei kai tykkää äkillisestä portaissa kulkemisen lisääntymisestä ja kuorman kasvamisesta.

Kannettavalla tietokoneella työskentelemisen epäergonomisuudesta en viitsi edes aloittaa, koska siitä tulisi pitkä juttu! (Sanon vain että kannettavassa näyttö on liian alhaalla ja näppäimistö on huono).

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä juoksenko loppukeväästä ylös ja alas koulun rappuja kuin vettä vaan. Ensimmäinen tunti on huomenna neljännessä kerroksessa ja joudun vielä muistuttamaan itseäni alhaalla että on parasta vetää henkeä ennen kuin aloitan kapuamisen.

Askeleita on kertynyt lupaavasti lukuun ottamatta lauantain lässähdystä. Salsa alkaa parin viikon kuluttua, sen jälkeen ei lauantain askeltavoitteen saavuttamisessa pitäisi olla erityisiä ongelmia.

********

Parasta elämänmuutoksessa on ollut se kuinka mieli on piristynyt kuin itsestään. Aloinkin jo olla aika nuupahtanut. Ja jahka rutiinit alkavat rullaamaan sujuvasti, onnistun varmaan kirjoittamaan blogiakin vähän säännöllisemmin.

Kommentit

  1. Miisa sanoo:

    Kuulostaapa reippaalta tuo painava reppu selässä kapuaminen rappusissa. Kunto nousee ihan huomaamatta. Tai kyllähän sen sitten huomaa, kun askel kevenee.

  2. Satu sanoo:

    Keksin vasta eilen että voin vähän keventää kuormaa panemalla osan tavaroista kassiin. Tänään oli reppu entistäkin painavempi kun keksin koulun kirjaston ja kävin siellä lainaamassa ”muutaman” kirjan…

    Mä luulen että mulla on muutaman kuukauden kuluttua rautaiset reidet ja toivottavasti pakaratkin. 🙂

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*