sampylat

N:s satsi linssisämpylöitä.

Mikä on leipomaan oppimisen salaisuus? Koukuttava ohje ja tarpeeksi toistoja. 🙂

En ole koskaan pitänyt itseäni leipojatyyppinä. Tykkään äidin pikkupullista ja ihailen Hannan koristelemia synttärikakkuja – puhumattakaan niiden syömisestä! – mutta tyydyn yleensä nauttimaan muiden tuotoksista.

Osaan toki teoriassa leipoa, mikä tarkoittaa sitä että innostun pari kertaa vuodessa pyöräyttämään sämpylät tai jopa pikkupullia. Vika on siinä, että yleensä jokin menee  pieleen: Sämpylät ovat tiiviitä sen sijaan että ne olisivat ilmavia tai ne kuivuvat parissa päivässä kakkaroiksi johin keski-ikäinen hammaskalustoni ei pysty. 🙂

Siinä vaiheessa intoni yleensä lopahtaa. Kokeilen leipomista uudestaan vasta kun karvaat kokemukset ovat unohtuneet. 🙂

*******

Asiat muuttuivat tänä keväänä kun näin Instagramissa Chocochilin Elinan linssisämpylöitä. Innostuin ohjeesta heti sillä seurauksella että olen nyt leiponut linssisämpylöitä niin monta kertaa, että osaan ohjeen ulkoa ja voisin tehdä niitä vaikka unissani.

Ensimmäistä kertaa sämpylöitä leipoessani päätin etten tällä kertaa sössisi leipomista ainakaan sen takia, etten nostata taikinaa tarpeeksi kauan. Päätin istua vaikka käsilläni kunhan vain taikina ja sämpylät saisivat nousta rauhassa.

Kärsivällisyys palkitsi:  uunista pullahti tällä kertaa meheviä sämpylöitä.

Olen leiponut lyhyen ajan sisälläni niin monta kertaa, että minulle on alkanut syntyä taikinatuntuma. Tiedän jo, millä tavalla saan lyhennettyä nostatusaikaa ja milloin olen nostattanut taikinaa vähän liikaa. Minulle on selvästi alkanut kerhittyä leipomisrutiineja.

En ilmeisesti olekaan täysin urpo leipojana, ainoastaan kokematon. Koska leivoin niin harvoin, taitoni jäivät kehittymättä.

Leipomisessa on huonojakin puolia: siitä syntyy kauhea sotku ja usean kilon jauhosäkkien kantaminen kotiin käy voimille.

Linssisämpylöiden ohje löytyy täältä.

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*