kranttu syöminen

Kuva: Flickr / dmjarvey

Satun ruoka-aiheinen postaus sai minutkin muistelemaan omaa ruokailu-historiaani.

Olin nimittäin lapsena todella kranttu. En syönyt sipulia, läskisiä lihanpaloja tai yleensäkään annoksia, joissa liian moni raaka-aine oli sekoittunut keskenään. Oli keittoja, joista söin pelkät perunat ja kastikkeita, joista söin perunan kanssa vain liemen. Ihan pienenä lempiruokani oli pelkkä spagetti (siis ilman kastiketta) ja olen kuulemma viettänyt yhden viikon Italiassa pelkkää patonkia syöden.

Vanhempani ovat varmasti saaneet kanssani tukun harmaita hiuksia, sillä nirsoiluni aiheutti aikoinaan jonkin verran huvittavia tilanteita. Kylässä emännät huokailivat loukkaantuneina, jos en rohjennut maistaa makaronilaatikkoa, jossa näin sipulinpalojen pilkistävän jauhelihan keskeltä. Ja ravintolassa tarjoilijoiden oli vaikea peittää hämmennystään, kun lapselle tilattiin lautasellinen pelkkää spagettia. Jopa ketsuppi oli mielestäni liian epäilyttävän näköistä 🙂

Taisin olla vain edellä aikaani?

Nykyään ravintoloissa on lapsille tarjolla yksinkertaisia annoksia, kuten ranskalaisia ja nakkeja, eikä kukaan oletakaan, että lapset söisivät aikuisten kanttarellisoosilla höystetyn pihvi-annoksen. Nykyään jokainen saa syödä niin kuin tykkää, mutta 80-luvun alussa nirsoiluani ei katsottu hyvällä. Tuon ajan koulussa yritettiin pakottaa syömään kaikkea, mutta mitä enemmän käskettiin, sitä tarmokkaammin pistin vastaan. Minä sentään halusin jättää vain sipulin ja epämääräiset punajuuri-lanttu-raasteet syömättä, mutta ala-asteen opettajani olisi tainnut ohjata rehtorin puhutteluun, jos olisin tokaissut, että ”mä en kuule syö makkaraa, enkä muutakaan lihaa”.

Pikku hiljaa minunkin makumaailmani kasvoi ja kehittyi. Mutta en edelleenkään syö raakaa sipulia; kaivan sipulinpalat pois hampurilaisen välistä, enkä voi syödä sipulilla tai purjolla höystettyjä salaatteja. Saan kyllä sipulin alas, jos se on paistettuna kastikkeen joukossa, mutta muuten aikuisuus ei ole ”parantanut” sipulikammoani. Läskisiin lihanpaloihin taas ei nykypäivänä juuri törmää, ja olen huomannut, etten ole ainoa, joka yrittää erotella lihastaan suonet ja hampaiden välissä nuljahtelevat pehmeät läskinpalat.

Eikä ainakaan työpaikkaruokaloissa tarjota vetisiä raasteita, mahtavatko koululaiset vielä kärsiä epämääräisten raastekulhojen äärellä?

Kommentit

  1. SatuH sanoo:

    Sä olet hienosti analysoinut, mikä tekee ruoasta epäilyttävän. Tarkoitan kohtaa ”annoksia, joissa liian moni raaka-aine oli sekoittunut keskenään”. Sä varmaan epäilit että niihin on piilotettu raakaa sipulia! 🙂 Itse inhosin eniten niitä läskinpaloja.

    Muistan kyllä muutamia hämmentyneitä tarjoilijoita. Luulen että erityisesti italialaisten tarjoilijoiden oli vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää spagetti bolognesea ilman bolognesea. 😀

    Mitä tulee työpaikkaruokaloihin, et ole selvästikään syönyt Unicafen ravintoloissa. Sieltä niitä vetisiä raasteita bongaa vieläkin , sillä erolla tietysti että niitä ei ole pakko aikuisena syödä.

  2. Sherkku sanoo:

    Minä olin vuoden syömättä perunaa, kunnes esikoulussa oli taas pakko aloittaa. Aikaani edellä minäkin 🙂 Peruna on todella unettava ruoka. Taisin lapsena vain olla viisas, kun kieltäydyin sitä syömästä!

    En muista hankalia tilanteita ravintoloissa, koulusta senkin edestä. Lastentarhanopettaja ja ala-asteen terveydenhoitaja pitivät huolen siitä, että syömiseen liittyi nöyryytystä ja pahoinvointia, kun tungin väkipakolla haisevaa ”kasvispihviä” tai platkua ”pinaattikeittoa” kurkkuuni. Läskinpalat huuhtelin alas kokonaisina maidon avulla 😉 Hämmästyttävää, ettei mulle ole jäänyt mitään pysyviä ruokaongelmia.

    Sienistä ja voimakkaanhajuisista juustoista kieltäytyminen tuntuu lähinnä itsesuojeluvaistolta 😉

  3. Helsky sanoo:

    Lapsena muistan syöneeni melkein kaikkea mahdollista. Pikkuhiljaa aikuisena olen tullut koko ajan vain krantummaksi. Maito maistuu ällöttävältä (siksi varmaan en enää suostuisi maistamaan makaronivelliä) ja miksi rusinoita tai ananasta pitää tunkea joka paikkaan? Ja hillosipuli – yök.
    Kahden pojan äitinä tiedän, että alakoulussa pitää vielä maistaa kaikkea edes vähän. Yläkoulussa ei ruokailua enää valvota, joten vanhempi poika ei syö koulussa. Kouluruoka ei kuulemma ole hyvää – onko koskaan ollutkaan?
    Onneksi työpaikkani ruokalassa on tarjolla todella herkullisia salaatteja ja usein myös hyvä kevytruoka.

    • SatuH sanoo:

      Sä olet selvästi oppinut vaan tuntemaan paremmin omat mieltymyksesi mitä vanhemmaksi oot tullut… Mistäs se vanhempi poika sitten syö? Näkeekö se nälkää? 🙂

      • Helsky sanoo:

        Se syö tietenkin paahtoleipää ja keittokinkkua appelsiinimehun kera. Eipä tuo näytä nälkiintyneeltä. Hyvin on kasvanut ja kehittynyt.

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*