Tämä heppu ei kyllä näytä yhtään huolestuneelta.

On taas se aika vuodesta.

Viime torstaina juttelin äidin kanssa puhelimessa ja hän valitti että housujen vyötärö ei  mene enää kiinni. Äiti kertoi ratkaisseensa ongelman väliaikaisesti kuromalla vyötärön kiinni narulla (vinkki tuli isältä, jolla on kokemusta tällaisista asioista). Nyt on ostettu uudet, yhtä kokoa suuremmat housut  – ja painoindeksin on todettu nousseen yli 30:nen (lihava).

Itse hyppäsin myös puntarille keskiviikkoaamuna. Tulos, 70,8 kg (BMI 29.5 : melkein lihava).

Viimeisestä punnituksestani on 5 kuukautta ja halusin tietää mihin suuntaan olen menossa. Tulos on mielestäni aika hyvä, koska paino on pysynyt suurin piirtein samana (alkusyksystä painoin 70 kiloa). Ilman intuitiiviseen syömiseen kuuluvia ruokakokeiluja ja loppusyksyn hankaluuksia olisin hyvin saattanut jopa laihtua kilon pari.

*******

Joku saattaa tietysti ihmetellä mikä ihmeen dilemma se on punnitseeko itseään, varsinkin jos on tarkoitus pudottaa painoa.

Kun se olisikin niin yksinkertaista! [Lue lisää…]

Minäkään en ole pitänyt kunnollista seurantataulukkoa edistysaskelistani, vaikka se olisi varmasti ollut hyödyllistä.

Jos alkutilanteesta olisi jonkin sortin todistusaineistoa, voisi aina laiskuuden iskiessä katsoa vaikkapa valokuvaa ennen ensimmäistä jumppatuntia.

Silloin varmasti näkisi, että jotain on tapahtunut, eikä kaikki ponnistelu ole ollut turhaa, ja jaksaisi taas lähteä iloisin mielin treenaamaan.

Muutama päivä sitten sain pitkästä aikaa patterit vaakaani ja astelin rohkeasti punnitsemaan itseni. Tyrmistyneenä jouduin toteamaan, että painolle ei edelleenkään ole tapahtunut yhtään mitään. Olen samoissa lukemissa kuin kolme kuukautta sitten. Tiedon iskettyä tajuntaani, näytti vyötäröni heti peilikuvassakin levinneen. Olen mitannut vyötäröni säännöllisesti ja tiedän vyötäröltä kadonneen useita senttejä, mutta yhtäkkiä en enää nähnytkään kadonneita senttejä vaan yhä liian löysän vatsanahan. En osannutkaan enää iloita kadonneista jenkkakahvoista, vaikka alunperin yksi tavoitteista oli nimenomaan voida pukeutua niin, ettei tarvitse miettiä, mikä vaate peittää vatsamakkarat ja minkälaiset housut imevät jenkkakahvat sisäänsä. Viime syyskuussa olisin ollut riemuissani, jos vartaloni olisi yön aikana muuttunut sellaiseksi, miltä se näyttää tänään. [Lue lisää…]

Vierailin tänään ensimmäistä kertaa Kiloklubin sivuilla ja törmäsin valtavaan painonhallintaa ja terveellistä elämäntapaa käsittelevään tietomäärään.

Opin muun muassa, että vihreä tee vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja estää rasvan varastoitumista. Kiinnostuneena lueskelin myös laihduttajien kertomuksia, menestystarinoita kilojen katoamisesta ja läskien sulamisesta. Kiloklubista löytyy paljon tietoa, ihania vinkkejä ja kannustusta meille, jotka yritämme tavalla tai toisella muuttaa ruokailutottumuksiamme.

Kiloklubissa vierailtuani jäin miettimään, mihin omat rahkeeni oikeasti riittävät.

Minun on aivan turha kuvitella, että pystyisin laihtumaan ryhtymällä esimerkiksi karppaajaksi, ihan jo siitäkin syystä, että olen aina rakastanut leipää! En voi myöskään laihduttaa luopumalla kermakastikkeella höystetyistä pihvi-illallisista; elämästä kuuluu nauttia kaikin mahdollisin tavoin, ja puolikypsän pippuripihvin syöminen on yksi erinomainen nautiskelun muoto. En myöskään halua mennä elokuviin ilman irtokarkkeja tai harrastaa sohvasyöppöyttä ilman sipsejä. Mitä minä sitten oikeastaan voin tehdä? [Lue lisää…]

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Laihduttajan ruokavalio - ruokaisa salaatti

Ruokaisa salaatti

Hannan pohdinta ruokavalion järkeistämisestä ja terveellisestä laihtumisesta innosti minua tämän postauksen kirjoittamiseen.

Suuri osa ihmisistä ajattelee tietävänsä mitä pitää tehdä kun haluaa pudottaa painoa. Niin luulin minäkin joskus 3 vuotta sitten. Yleisin vastaus on varmaan se, että pitäisi vähentää syömistä.

Se on itse asiassa väärä vastaus.

Jos haluat laihtua, sinun pitää vähentää kalorimääriä, ei itse ruoan määrää. Jos laihdutat fiksusti, itse ruokamäärä ei vähene ja saattaa jopa lisääntyä. [Lue lisää…]

Olen nyt jumpannut säännöllisesti vähintään kaksi – kolme kertaa viikossa. Huomaan, että joistakin paikoista nahka on kiristynyt; orastava kaksoisleuka on kadonnut, eivätkä allit enää heilu niin iloisesti. Olo on pirteämpi, mutta edelleenkin tiirailen otsa kurtussa vatsanahkaani, jota maan vetovoima vetää puoleensa.

Vaikka uhmakkaasti väitin, että en koskaan tule luopumaan pizzoistani, pastoistani ja perjantai sipseistäni, olen joutunut vähitellen toteamaan, että todennäköisesti näistä herkuista on sittenkin luovuttava. Ainakin siinä tapauksessa, että todella haluan litteän vatsan.

Jos minulla olisi aikaa ja energiaa liikkua seitsemänä päivänä viikossa, ehkä liikunta todella tekisi kaiken työn…mutta olen perheenäiti, jonka elämä sisältää paljon istumista ja hyötyliikunnan sovittaminen päivärutiiniin tuntuu hankalalta. En näe itseäni taittamassa työmatkoja polkupyörällä, sukkuloimassa läpi aamu- ja iltapäiväruuhkien lapset pyörävaunussa perässäni.

Tällä viikolla sain toisenkin hyvän syyn tarkastella omia ja mieheni ruokailutottumuksia.

Alkuviikosta mieheni sai pahan lihaskrampin selkäänsä, ja on kulkenut vinossa koko viikon. Katsottuani kuinka mies on punnertanut sohvalta pystyyn kuin huonosti liikkuva eläkeläinen, en voinut olla lopulta toteamatta, että pieni treeni ja ruokavalion tarkistus ei olisi pahitteeksi hänellekään Ehdotin, että myös hän voisi yrittää päästä kanssamme ”rennosti kuntoon”. Nähtäväksi jää, tarttuuko mies haasteeseen.

Mutta miten tästä eteenpäin? Ryhdynkö karppaajaksi vai painonvartijaksi? Smoothie-harrastajaksi kenties…Miten ruokavaliota muutetaan oikealla tavalla?

Viimeksi kun vähän laihduttelin, ilmestyi kasvoihini valtava määrä finnejä, joka kuulemma oli selvä merkki siitä, että sain liian vähän rasvoja!

Katri Manninen esitti pari päivää sitten Evita-lehden blogissa joukon hyviä kysymyksiä (ja ohjeet mielikuvaharjoituksen tekemiseen) potentiaalisille laihduttajakandidaateille.

Niihin vastaamalla voi ehkä välttää vääristä odotuksista johtuvan pettymyksen tai sen, että koko projekti menee mönkään vääränlaisen toteutuksen takia.

Katrin kysymykset olivat minun mielestäni sen verran kiinnostavia, että päätin tehdä mielikuvaharjoituksen ja pohtia tuloksia omassa blogissani.

Esitän alla välillä pitkiäkin lainauksia Katrin kysymyksistä, mutta jos haluat vastata kysymyksiin itse, kannattaa käydä lukemassa Katrin koko kirjoitus, niin saa tehtävästä paremman käsityksen.

Kysymys 1: Mitä oikeasti odotat laihtumiselta?

Kuvittele, että heräät huomisaamuna ja huomaat maagisesti laihtuneesi ihannepainoosi. Mikä kaikki olisi toisin kuin tänään? [Lue lisää…]

pizza

Lähde: Father Jack/Flickr

Olen tarkoituksella aloittanut kuntoremonttini keskittymällä liikuntaan. En ole varsinaisesti ylipainoinen, mutta ilman vaatteita muistutan mielestäni muhkuraista pullataikinaa, enkä tunne oloani kovin timmiksi peilin edessä.

Parin viime vuoden aikana olen useasti hermostunut peilistä katsovaan ilmestykseen, ja aloittanut tiukan laihdutuskuurin. Kiloja onkin tippunut, mutta innostukseni tarkkailla ruokavaliotani lopahtaa heti, kun huomaan, että tietyn rajan alle paino ei putoa, vaikka söisin kuinka ”terveellisesti”.

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että ilman liikunnan lisäämistä, painoni ei putoa muutamaa kiloa enempää. Tästä syystä olen pistänyt itseni ensin liikkumaan ja päättänyt murehtia kilojani vähän tuonnempana.

Ja eihän sitä koskaan tiedä…ehkä kilot ja muhkurat katoavat pelkän zumban voimalla. 🙂 [Lue lisää…]