Jotkut lukijat ovat jo varmaan ehtineet ihmetellä minne katosin ja mitä Operaatio kevätpiristykselle tapahtui.

Noh, Operaatio kevätpiristys teki pakkolaskun ensimmäisen viikon loppupuolella. Asiat menivät alkuviikosta ihan mukavasti mutta mutta sitten alkoi tökkiä. Melkein neljä viikkoa sitten nyrjäyttämäni vasen nilkka rasittui kaikesta aktiviteetista niin pahasti että päätin panna koko operaatsuunin hetkeksi tauolle.

[Lue lisää…]

mummouspakkausVuoden 2014 aikana olen kerännyt erilaisia diagnooseja, jotka kertovat kehon rasittumisesta ja rapautumisesta, myös vanhenemisesta.

Osa vaivoista on ollut ohimeneviä, osa vaatii elinikäistä hoitoa ja kuntoutusta. Alankin epäillä, että olisi aika hankkia ns. mummouspakkaus. [Lue lisää…]

toipmumassa

Tikru toipumassa polvileikkauksesta.

Aina moititaan, kuinka ihmiset puhuvat lemmikeistä lapsinaan ja sitä pidetään perusteettomana ja vähän hooponakin puheena.

Hömpötystä tai ei, kissani=vaavini on ”perinyt” löysät polveni ja niistä aiheutuvat selkävaivat. [Lue lisää…]

Saima tietää että kremppajumppakin saattaa joskus aiheuttaa kremppoja – toisiin ruumiinosiin!! 🙂

Polvien rustonpehmentymä rajoittaa ikävästi liikkumista.

Kolmen kilometrin kävelylenkki on hyvä, mutta viidestä kilometristä seuraa polvikipuja seuraavaksi yöksi. Muokkaustunneilla voin käydä, kunhan jätän askelkyykyt väliin ja muutenkin himmailen. [Lue lisää…]

sittingAsetin heinäkuulle hyvin vaatimattoman tavoitteen eli sen että panen alulle yhden hyvän tavan. Koska minulla on vieläkin paha tapa istua lysähtäneessä asennossa, valitsin kohteeksi ryhdin kohentamisen.

Tekninen toteutus on hyvin yksinkertainen: tehtäväni on huomata kerran päivässä lysähtänyt asento ja korjata se ja sillä sipuli. [Lue lisää…]

Red Apple with engraved heartSain keskiviikkona tietää terveystarkastuksen tulokset.

Kaikkien kokeiden (tulehdusarvot, maksa-arvot, kolesteroli, verensokeri, kilpirauhanen, verenpaine jne) tulokset olivat normaalit, joten olen (yhä) terveen kirjoissa.

Myöskään mammografiassa ei ilmennyt mitään mikä olisi vaatinut jatkotutkimuksia.

Viimeksi minua tutkittiin yhtä perusteellisesti 40-vuotistarkastuksessa, sen jälkeen on tehty vain yksittäisiä kokeita tarpeen mukaan. [Lue lisää…]

gordon-at-80

Gordon 80-vuotiaana. Huomaa hyvin kehittyneet reisilihakset. 🙂

Onko 50-vuotiaana liian myöhäistä päästä hyvään kuntoon?

No ei.

Kuntoon pääsemisellä ei ole ylärajaa, paitsi jos satut makaamaan sängyssä koomassa etkä siitä enää nouse.  Syynä on se, että kroppa ei yhtäkkiä 50 vuotta täytettyäsi lakkaa reagoimasta fyysiseen kuormitukseen. Lihasvoima kasvaa vielä vanhaninkodissakin, jos niin haluat. [Lue lisää…]