Minun kaapeistani ei jumppavempaimia löydy.

Mutta olen minäkin yhden omistanut. Joitakin vuosia sitten katsottuani hieman liikaa ostoskanavaa, päätin hankkia abtronic-tyyppisen vyön, jonka avulla piti ihan ilman ponnisteluja saada upea vatsalihaksisto. Vyö käärittiin vatsan ympärille ja mentiin sohvalle pötköttelemään. Ihme ja kumma, tuloksia ei ihan heti tuntunut syntyvän. Ja koska oma vaivansa oli itsensä vyöttämisessäkin, jäi laite nopeasti kaapin pohjalle.

Olin siis liian laiska jopa kuntoilemaan tekemättä yhtään mitään!

No, en ole koskaan ollut kummoinen kotikuntoilija. Silloin tällöin olen innostunut punnertamaan tai tekemään vatsalihasliikkeitä olohuoneen matolla, mutta kunnollinen hikitreeni ei kyllä minulta kotioloissa onnistu. [Lue lisää…]

sohvalta nousemisen vaikeudestaEn ihmettele, että sohva kutsuu minua iltaisin.

Herään aamulla kello kuusi ja ryhdyn pikaisiin aamutoimiin. Puoli kahdeksan jälkeen on katraani turvavöissä auton takapenkillä ja kaasutan kohti päiväkotia.

Tiputeltuani lapset kahteen eri päiväkotiin jatkan matkaani työpaikalle. Kello neljältä työvelvollisuudet on hoidettu ja puoli viiden aikoihin olemme taas kotipihassa.

Olen aika naatti jo siinä vaiheessa, kun astun eteiseen aamulla jääneeseen kaaokseen. Ja tässä vaiheessa kiireinen ilta on vasta alkamassa.

Kello viiden jälkeinen aika kuluu ruuanlaitossa, katsellessa päiväkodissa askarreltua prinsessakirjaa ja keskustellessa pihalla nähdyn leppäkertun pilkkujen lukumäärästä. Iltaisin käydään harrastamassa lastentanssia, piipahdetaan ruokakaupassa, siivotaan suurimpia sotkuja keittiön pöydän alta ja yritetään valloittaa pyykkivuori, joka ei kuitenkaan koskaan kutistu.

Ja kaiken tämän jälkeen jostain pitäisi vielä löytyä aikaa, energiaa ja intoa oman kropan liikuttamiseen ihan muuten vaan?

Illalla, kun tarina puolen hehtaarin metsästä on luettu, ja lastenhuoneesta kuuluu vain onnellista tuhinaa, käyvät askeleeni vääjäämättä kohti olohuoneen sohvaa.

Tähän asti olen ollut vahvasti sitä mieltä, että minulla on täysi oikeus viettää loppuilta sohvalla lojuen. Sytyttää pari kynttilää pimenevää syysiltaa valaisemaan, sen sijaan, että lähtisin tihkusateessa ajelemaan kohti kuntosalia.

Valitettavasti viime aikoina vaaka on näyttänyt sellaisia lukemia, että olen ryhtynyt epäilemään sohvalla lojumisen mielekkyyttä. Olen kyllästynyt toteamaan, että viime kesänä ostettu paita ei mahdu päälle ja mielessäni syyttämään kaikesta kuivausrummun vaatteita kutistavaa vaikutusta.

Olen päättänyt ainakin kokeilla, miltä tuntuisi harrastaa esimerkiksi hiukkasen zumbaa sen sijaan, että toljotan sohvalla, miten tähdet televisiossa taitavat rumbaa.

Ajatus on hyvä ja suunta varmasti oikea, mutta seuraavaksi minun täytyy keksiä, miten selviän alun käynnistysvaikeuksista ja toden totta löydän itseni kuntosalilta, tanssimasta tai ratsastamasta, enkä vain terveellisemmästä elämästä haaveilemasta?

omron walking style II

Kiinnitin askelmittariin avainnauhan, jotta voin pitää sitä kaulassa.

Rakastan askelmittareita, erityisesti omaa Omron Walking Style II:sta jonka ostin melkein vuosi sitten. 🙂

Ennen askelmittarin keksimistä yritin keinoa jos toistakin päästäkseni kiinni säännölliseen liikuntaan, muttei vain napannut. Jaksoin yrittää jonkin aikaa, mutta yritykset lopahtivat aina jonkin ajan kuluttua. Vasta askelmittari oli tarpeeksi simppeli väline saadakseen minut liikkumaan säännöllisemmin ja jatkuvammin.

Saa heti palautetta siitä että on tehnyt jotain – tai jättänyt tekemättä.

En nyt sentään aivan välittömästi ampaissut sohvan pohjalta ylös ja ryhtynyt kävelemään 10,000 askelta päivässä. 🙂

Alussa oli hyvin masentavaa huomata, kuinka vähän päivittäin sain liikuntaa, jos en yhtään nähnyt vaivaa: surkeimmat lukemani olivat luokkaa 2000 – 3000 askelta päivässä. Sellainen riittäisi liikunnaksi ehkä 80-vuotiaalle huonokuntoiselle vanhukselle.

3000 askelta kun kävelee päivässä, niin pääsee tukevasti luokkaan ”sedentary” eli passiivisten, istuvien ihmisten joukkoon. Lihavat amerikkalaiset tuppaavat loistamaan tässä luokassa. [Lue lisää…]