Arkistot: lokakuu 2011

Edistystä on tapahtunut! Jenkkakahvat ovat selvästi alkaneet sulaa. 🙂

Pystyn jo käyttämään farkkuja, joita en ole viime aikoina viitsinyt pusertaa päälleni, sillä niissä on ikävästi vatsamakkaroita rutistava vyötärönauha. Kokeilin eilen myös vääntäytyä spagaattiin, mutta vaikka lattia olikin jo ehkä himpun verran lähempänä, on venymistavoite vielä kovin kaukana.

Viime viikon step aerobic -kokeilu myös todisti, että vaikka jotain jo onkin tapahtunut, olen vielä todella kaukana hyväkuntoisesta.

Viime viikolla aikatauluni meni uusiksi ja minun oli pakko valita jokin korvaava tunti zumban tilalle. Päädyin step aerobic tunnille. Ohjelmassa kyllä mainittiin, että tunti sopii hyvän peruskunnon JO omaaville… mutta koska kaipasin viikonlopun jälkeen jotain erityisen hikistä liikuntaa, ajattelin kokeilla tuntia. Laji taitaa olla melko suosittu, sillä sali oli täynnä naisia ja lautoja.

Asettelin steppilaudan eteeni ja yritin keksiä, mitä muuta laudalla muka voisi tehdä kuin astella ylös ja sitten taas alas? [Lue lisää…]

Vietän jo toista lepo- ja virkistyspäivää pian viime sunnuntaisen huoltopäivän jälkeen.

Sänky vetää puoleensa magneetin lailla, enkä tiedä onko kyse stressistä, vuodenajasta vai liiasta tietokoneella roikkumisesta tai kenties kaikista yhdessä.

Annoin itselleni luvan vain olla vaikka ääni pään sisällä sanoo että pitäisi tehdä yhtä ja toista hyödyllistä. Kokemuksesta tiedän, että itsensä piiskaaminen toimii vain tiettyyn pisteeseen saakka, ja lakkaa sitten toimimasta. Totesin että taidan olla aika väsynyt kun huomasin haaveilevani vagabondin elämästä luettuani aiheesta jutun Hesarin nettisivuilta.

Nukuin myöhään ja päivä lähti muutenkin liikkeelle laiskiaisen vauhdilla. Neljän maissa olin jo sen verran piristynyt (ja aurinko paistoi yhä) että lähdin tunnin kävelylenkille. Kotimatkalla poikkesin ostarilla, aikeenani oli ostaa apteekista reseptilääkkeitä. Resepti oli jäänyt kotiin, joten kyseessä olisi ollut hukkareissu, ellen olisi sattunut poikkeamaan Eestin Herkussa. Sieltä löytyi Kalevin ihania toffeella päällystettyjä riisipalloja. Nam! [Lue lisää…]

Opettelin käsittelemään trigger-pisteitäni opaskirjan avulla. Välineiksi riittävät tennispallo ja pieni superpallo.

Vietin viime sunnuntaina koko päivän kestävän huoltopäivän.

Heräsin aamulla siihen että yläniska oli jäykkä ja arka ja päätä särki ikävästi.

Arvelin että migreeni on tulossa, joten päätin että on parasta unohtaa päivän suunnitelmat ja omistautua itsensä hoitamiselle. Teinkin sitten kaksi tuntia Feldenkrais -harjoituksia ja niiden päälle ”näpläsin”  eri puolilta kroppaa löytyviä triggerpisteitä (eli niitä  lihaksista löytyviä kipeitä patteja joihin ei tehoa venyttely).

Triggerpisteitä löytyikin vähän joka puolelta, varsinkin niskasta, kaulasta, hartioista ja pienistä rintalihaksista.

Muutenkin pidin koko päivän matalaa profiilia. Kävin jossain välissä leppoisalla kävelyretkellä ja vietin suurimman osan aikaa fleece-peiton alla kirjaa lukien. Yritin rajoittaa tietokoneella viettämäni ajan minimiin, eli vilkaisin pari kertaa sähköpostit ja Facebookin..

Hoito ilmeisesti puri, koska maanantaina yläniskani oli enää vain pikkuisen jäykkä ja olo vain ”hyvin lievästi” kuvottava.

*******

Migreeniuhka on varmaan oma vikani. Luulen että olen alkanut pitää itsestäänselvyytenä sitä, etten kärsi enää jatkuvista päänsäryistä, enkä siksi vaivaudu pitämään itsestäni yhtä hyvää huolta kuin ennen.

Kokemuksesta tiedän että pysyäkseni kivuttomana minun pitäisi tehdä Feldenkraisia ainakin 3 kertaa viikossa säännöllisesti. Nykyään menee helposti viikko niin etten tee mitään ja joinakin viikkoina saa vaivoin tehtyä yhden harjoituksen. Lihasjännitykset hiipivät pikku hiljaa takaisin ja jossain vaiheessa päälle iskee migreeni tai joku muu vaiva.

Eli pitää ottaa lusikkaa kauniiseen käteen ja nostaa Feldenkrais taas sille kuuluvalle paikalle tärkeysjärjestyksessä!

********

 Vietätkö koskaan huoltopäiviä? Mitä niihin kuuluu?

Liikunnan riemua?

Viikonloppu sujui epäliikunnallisissa merkeissä.

Perjantaina sain yövieraaksi hyvän lapsuuden ystäväni, jonka kanssa muistelimme menneitä ja paransimme maailmaa. Lauantaina hain kaupasta ison pussin irtokarkkeja; vaahtokarkkeja, suklaarusinoita ja ”vanhoja autoja”. Vuokrasin ihanan romanttisen elokuvan ”Vettä Elefanteille” ja kaivoin kaapista kasan jämäsipsejä, joita mussutin onnellisena omassa sohvakuopassani.

Sunnuntaina siivosin lasten huoneen, jonka jälkeen lähdimme koko perhe rentoutumaan ja uimaan kylpylän lämpimiin vesiin.

Kylpylän aaltokoneen pauhatessa jäin Satu-siskon ja Katri Mannisen kirjoitusten innoittamana pohtimaan omaa motivaatiotani kuntoilun aloittamiseen.

Intoni tehdä jotain itselleni, on alun perin varmasti lähtöisin ulkonäköön liittyvistä asioista. Ei ole kivaa, että vaatteet jäävät pikku hiljaa liian pieniksi tai että juhlatamineita pukiessaan joutuu miettimään sitä, mihin kohtaan vartaloa muodostuu hävettävä muhkura. [Lue lisää…]

Katri Manninen esitti pari päivää sitten Evita-lehden blogissa joukon hyviä kysymyksiä (ja ohjeet mielikuvaharjoituksen tekemiseen) potentiaalisille laihduttajakandidaateille.

Niihin vastaamalla voi ehkä välttää vääristä odotuksista johtuvan pettymyksen tai sen, että koko projekti menee mönkään vääränlaisen toteutuksen takia.

Katrin kysymykset olivat minun mielestäni sen verran kiinnostavia, että päätin tehdä mielikuvaharjoituksen ja pohtia tuloksia omassa blogissani.

Esitän alla välillä pitkiäkin lainauksia Katrin kysymyksistä, mutta jos haluat vastata kysymyksiin itse, kannattaa käydä lukemassa Katrin koko kirjoitus, niin saa tehtävästä paremman käsityksen.

Kysymys 1: Mitä oikeasti odotat laihtumiselta?

Kuvittele, että heräät huomisaamuna ja huomaat maagisesti laihtuneesi ihannepainoosi. Mikä kaikki olisi toisin kuin tänään? [Lue lisää…]

Pikku hiljaa minulle on alkanut muotoutua säännöllinen kuntoilurytmi.

Ja täytyy sanoa, että oma päättäväisyyteni kulkea kohti liikkuvaa elämäntapaa on yllättänyt minut itsenikin. En ole lannistunut (ainakaan vielä), vaikka maha pömpöttää yhä ja allit heiluvat iloisesti käsiä vispatessa. Olen kuullut, että kiinteytyminen ei tapahdu yhdessä yössä, joten yritän olla kärsivällinen 🙂

Eilen olin taas zumbassa, ja tuntui ihan siltä, kuin kunto olisi alkanut vähitellen kohentua.

Torstaisin treenaan keski-ja ylävartalon lihaksia. Eli juuri niitä lihaksia, jotka ovat aina olleet mielestäni minulla ne kaikista heikoimmat. Viimeksi tunnilla neuvottiin käyttämään kahden kilon painoja, mutta katsoin viisaammaksi valita yhden kilon painot. Liikkeet olivat hyviä ja tehokkaita, ja yhden kilon painot olivat ihan riittävät. Ehkä ensi kerralla on kuitenkin rohkeasti tartuttava kahden kilon painoihin; lihaksetkin kuulemma pitävät haasteista. [Lue lisää…]

Kuten mainitsen blogiesittelyssä, olen kyllästynyt laihduttamiseen ja painon sahaamiseen ylös ja alas. Muutama viikko sitten jopa uhosin äidilleni, etten aio enää ikinä laihduttaa, vaikka minulla on painoa pudotettavana ainakin kymmenen kiloa.

Jos en aio laihduttaa, niin mitä sitten aion kiloilleni tehdä?

Oma vastaukseni on ”intuitiivinen syöminen” eli se, että opettelen syömään nälän ja kylläisyyden tunteiden mukaan eli syön kun on nälkä ja lopetan kun ei enää ole. En rajoita annoskokoja eikä minulla ole kiellettyjä ruokia. Ja jos haluan syödä suklaata tai pizzaa, syön suklaata tai pizzaa.

Haluni tehdä jotain erilaista syntyi kesällä kun olin jo muutaman kuukauden parantanut syömisteni laatua, yrittänyt pitää huolta siitä että ateriavälit eivät veny liian pitkiksi jne., eli tehnyt suurin piirtein sen mitä olen oppinut Patrik Borgin kirjoista ja Kiloklubia käyttämällä. (Rennon syömisasenteen opettelu oli jotenkin jäänyt väliin. 🙂 )

Vaikka söin ”oikein”, tiesin että suhteessani ruokaan on jotain vinksahtanutta. Siitä oli monia merkkejä:

  • En koskaan pitänyt mieliherkkujani kaapissa, koska syön kaikki aina heti
  • Stressasin jatkuvasti siitä, vastaavatko syömiseni tiukkoja terveellisyysvaatimuksiani
  • Ruokavalioni koostui enimmäkseen samoista ”turvallisista” ruuista, koska en jaksanut aina selvittää, milloin mikäkin ruoka sopisi ruokavaliooni vai ei
  • Yritin kovasti olla syömättä ”liikaa” herkkuja
  • Ruoasta nauttimisella ei juuri ollut sijaa syömisissäni (Ei vain juolahtanut mieleeni että sekin voisi olla tärkeää).

Entiset laihdutusopit kummittelivat yhä mieleni perukoilla, vaikka ehkä kuvittelinkin ne karistaneeni. [Lue lisää…]