Arkistot: elokuu 2012

Shoppailu on rankkaa. Kuva: Flickr / Keoni Cabral

Vaatteiden ostaminen on aina ollut yksi lempiharrastuksistani.

Ja kyllä ostoksilla ollessa rasvakin palaa, onhan sovituskopissa usein tukalan kuuma, ja kireiden farkkujen kanssa tarvitaan monesti raakaa lihasvoimaa. Laji vaatii myös erinomaista kestävyyttä, sillä usean kaupan kiertäminen rajatussa ajassa todellakin vie voimia. Sinnikkyyttä tarvitaan myös, sillä niin useassa sovituskopissa joutuu pettymään. [Lue lisää…]

figure hugging nonoOlen viime päivinä surffannut nettikaupoissa etsien treenivaatteita naisille, jotka ovat sekä lyhyitä että rintavia.

Toisin sanoen etsin treenivaatteita, joilla on samanlainen ruumiinrakenne kuin minulla itselläni.

Olen 155 cm, minulla on lyhyet jäsenet ja painan tällä hetkellä n. 70 kg. Suurin osa ylimääräisestä tavarasta on kerääntynyt ylävartaloon, erityisesti rintoihin ja vatsan seudulle.

Mielestäni ruumiinrakenteeni on muistuttaa pikkuisen pingviiniä.

En ole yhtä taitava pukeutuja kuin Hanna, mutta viimeisten 20 vuoden ajan olen oppinut yhtä ja toista siitä mitä voin ja en voi panna päälleni. Jos sinulla on samanlainen ruumiinrakenne kuin minulla, et voi pukea päällesi tiukkoja porkkanamallisia farkkuja ja poolopaitaa – paitsi jos haluat näyttää ylösalaisin käännetyltä keilalta.

Siispä valitsin alla olevan kokoelman treenivaatteita noudattamalla muutamia peukalosääntöjä jotka olen oppinut Trinnyltä ja Susannahilta. Yritin ottaa huomioon myös sen, että haluat ehkä peittää joitakin kropan epäkohtia kuten jenkkakahvat tai roikkuvat allit.

  • Porkkanamaisesti alaspäin kapenevat täyspitkät housut ovat out
  • Pääntien pitää olla avara. Kaulaa myötäilevät kaula-aukot ja poolokaulukset eivät tule kysymykseen, koska ne saavat rintavarustuksen näyttämään *valtavalta*
  • Puolihihat tai ¾ -hihat ovat paras valinta ihmiselle, jolla on pulskat käsivarret

Treenivaatteet – yläosat

tpaidat1-numeroitu

1 Only Play:n väljässä treenipaidassa on Miami Vice- teksti ja niin pitkät hihat että ne peittävät pahimmat allit (Nelly.com) 2 Venice Beachin värikkäässä Bahia -paidassa on avara kaula-aukko (Zalando.fi)

tpaidat2-numeroitu

3 Vasemmalla on Espritin kauniisti leikattu hihaton treenitoppi (Zalando.fi) 4 Oikella on Espritin venekauluksinen mustavalkoraitainen treenitoppi (Zalando.fi)

Treenivaatteet – alaosat

esprit-caprit-border

Espritin polvipituiset caprit (Zalando.fi)

pure-lime-nelly-border

Pure limen treenitrikoot (Nelly.com)

Mitä alaosiin tulee, lyhyillä ja rintavilla on pari hyvää vaihtoehtoa: joko polvipituiset caprit tai täyspitkät treenihousut joissa on suora lahje tai bootcut.

Alhaalta leveät lahkeet tasapainottavat raskasta yläosaa.

Vasemmalla on Espritin capri-pituiset treenitrikoot (Zalando.fi).  Oikealla on Pure Limen täyspitkät lahjetta kohti levenevät treenitrikoot (Nelly.com).
Pahinta mitä lyhyt ja rintava nainen voi tehdä, on vetää ylleen tiukat nilkkaa kohti kapenevat trikoot. Esimerkki sellaisista trikoista on tämän postauksen alussa. 🙂

*******

nike-free-fit-zalandoTasapainoisen treeniasun kruunaavat Nike Free treenikengät Zalandolta.

Superäiti treenaa 10 kertaa viikossa?

Lueskelin tänään junassa naisten kuntoiluun ja hyvän olon tavoitteluun keskittyvää lehteä, jonka joku oli unohtanut junan penkille.

En itse koskaan osta näitä lehtiä, koska 80 sivua terveellistä elämäntapaa on ihan liikaa kaltaiselleni herkkusuulle. On myös hieman ärsyttävää lueskella tarinoita, joiden trimmatut sankarittaret kuntoilevat vähintään 10 kertaa viikossa. Oikeesti! Kuka ehtii salille 10 kertaa yhden vaivaisen viikon aikana? [Lue lisää…]

kyljellään nukkuva mies

MInä löydän tästä nukkumisasennosta kaksi virhettä. Löydätkö sinä? 🙂

Ei ole kovinkaan kauan siitä kun viimeksi heräsin aamulla lievän niskajumin kanssa. Koska heräsin yli-innokkaan puhelinmyyjän soittoon, minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä missä asennossa olin viettänyt yöni.

Todennäköisesti olin kuitenkin nukkunut suurimman osan yöstä kyljelläni.

Kyljellään nukkuminen on yleensä hyvä asento nukkua. Ongelmana on se, että hartiani tuppaavat tässä asennossa valumaan eteenpäin ja seurauksena on päänsärkyä ja niskavaivoja. Huonoa ryhtiä ei pääse pakoon edes unessa! [Lue lisää…]

Viime päivien odottamattomasta ”lämpöaallosta” huolimatta olen virittäytynyt syksyn tuloon jo viimeiset kaksi viikkoa.

Virittäytyminen alkoi siitä kun pari viikkoa sitten ilmassa tuntui ensimmäistä kertaa kylmän puraisu. Muita varmoja syksyn merkkejä olivat Työväenopiston oppaan julkaiseminen ja syysvaatteiden tulo vaatekauppoihin.

Työväenopiston oppaan plärääminen on jokasyksyinen rituaali. Olen pitkään halunnut oppia salsaa, joten tällä kertaa innostuin tanssikurssista, jolla oppisi rumbaa, cha cha:ta ja salsaa. Nykyään on kuitenkin aika epävarmaa pääseekö kurssille – ensin pitää saada ängettyä itensä kurssille koska niille on tunkua, sitten pitää toivoa että tilillä on tarpeeksi rahaa kun lasku tipahtaa luukusta. [Lue lisää…]

Syksy on selvästi tullut, ja on aika unohtaa kesä ja vetelehtiminen!

Tänä aamuna hyppäsin rohkeasti vaakaan ja kohtasin sen ikävän tosiasian, (jonka kiristävät vaatteet jo olivat kertoneet) että kesäpainoa on kertynyt muutamia kiloja. Positiivista on se, että tilanne ei kuitenkaan ole yhtä paha kuin viime syksynä, jolloin astelin vuosien tauon jälkeen aktiiviliikkujien keskuuteen. Tuolloin painoa oli vielä pari kiloa enemmän.

Uskaltauduin jo viime viikolla ensimmäisen kerran balletoneen, ja huomasin, että suurin osa toverikuntoilijoista vielä kirmaili kesälaitumilla ja salissa oli runsaasti tilaa ähistä ja hikoilla.

Tänään zumbassa jumppasali jo pullisteli kesäkilojen karistajista ja uuden elämän aloittajista. Jostain kumman syystä me nykynaiset tunnumme olevan laihdutuskuurilla kaiken aikaa. Täytyy karistaa kesäkilot tai sulattaa joulukinkku, täytyy päästä rantakuntoon, ja rantakunnosta sitten pamahdetaan kesäherkkujen avulla taas laihdutuskuntoon. Tulee mietittyä, onko touhussa loppujen lopuksi mitään järkeä?

Järkeä olisi siinä, että jakaisi herkuttelun tasaisesti koko vuodelle, eikä lähtisi kesän tai joulun viettoon varta vasten kiloja keräämään!

Viime syksynä asetin itselleni joitakin hauskoja tavoitteita, halusin muun muassa tehdä spagaatin kesään mennessä, ja olin aikeissa ostaa salaattilingon. No, spagaatti ei edelleenkään onnistu, sillä en ole juurikaan jaksanut venytellä, ja salaatin kuivaaminen on taloudessamme edelleen hankalaa. Päätin, että tänä syksynä en aseta itselleni selkeitä tavoitteita. Ei kiloja, joita karistaa tai tavoitemekkoa, johon puristautua.

Jos tavoitteena ei ole laihtuminen ja herkuttelun lopettaminen, ei joulukinkun ahtaminen tai grillimakkarasta nauttiminenkaan ehkä tunnu niin välttämättömältä 🙂

Böö.

Eilen oli taas kuukausittaisten ennen/jälkeen kuvien aika. Viimeviikkoisen housupaniikin jälkeen – sehän pakotti tekemään lähempää tuttavuutta alavatsamakkaroideni kanssa –  odotukseni eivät olleet järin korkealla.

Alla ennen ja jälkeen kuvat edestä.

Vasen 5.7.2012 |Oikea 9.8.2012

Sitten ennen ja jälkeen kuvat sivusta. [Lue lisää…]