Arkistot: tammikuu 2014

taydelliset-farkutTässä blogissa ei varmaan ole kirjoitettu mistään vaatekappaleesta yhtä paljon kuin housuista eli farkuista ja niiden metsästämisestä.

Rintaliivit ovat ainoa vaatekappale, joka herättää edes likimain samanlaisia intohimoja. 🙂 [Lue lisää…]

seisomatyopiste

Tee-se-itse seisomatyöpiste

Kuten kuvasta näkyy, minulla on nyt seisomatyöpiste!

Työpiste ei maksanut penniäkään, vaati vain hieman jumppavälineitä ja kekseliäistyyttä. 🙂

Sen ainoa huono puoli on se, ettei se täysin vaivattomasti muutettavissa takaisin istumatyöpisteeksi, vaikka sekin kyllä onnistuu. [Lue lisää…]

luomulk-arvioArvioitavanani on Arto Pesolan kirja Luomuliikunnan vallankumous: Sohvan pohjalta taisteluvoittoon (2013). 168 sivua.

Tutustuin istumistutkimukseen ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten kun luin James  Levinen kirjan ”Move a little, lose a lot”, joten minua kiinnosti tietää mitä uutta Pesola tuo mukanaan aiheen käsittelyyn. [Lue lisää…]

salsaope - Copy_330x423Tällä viikolla alkoivat sekä kuoroharjoitukset että salsa, kuten myös kauan odottamani ”tehotreenit”.

Aloitin kuitenkin lempeästi eli tein lihaskuntotreeniä kaksi kertaa viikossa. Ensi viikolla nostan treenien määrän kolmeen kertaan viikossa ja jossain vaiheessa lisään mukaan pari lyhyttä hiit-treeniä. [Lue lisää…]

Group training in a gym of a fitness centerTammikuisen sunnuntaijumpan ihanuuksiin kuuluu täyteen pakattu jumppasali.

Höyläsin kuntosalikorttiani viime sunnuntaina viisitoista minuuttia ennen tunnin alkua, ja onnistuin olemaan viimeinen, joka sai lapun kyseiselle tunnille. [Lue lisää…]

Smiling mature man kneeling

Tuen ottaminen reidestä merkitsee ainakin yhden pisteen menettämistä. 🙂

Yksinkertainen Istu alas, nouse ylös –testi pystyy ennustamaan varsin tarkasti kuinka pitkään elät ja tietenkin myös sen, kuinka kauan voit elää kotona itsenäisesti ilman apua. Löysin testin Katy Bowman –nimisen amerikkalaisen biomekaanikon blogista.

Jos vietät suurimman osan ajastasi sohvan syövereissä ja muutenkin istualtaan, testi voi olla hyvin haastava. [Lue lisää…]

Grand plié

Grand plié

Muistatko vielä 90-luvun alun hittitreenin nimeltä Callanetics? Minä muistan oikein hyvin koska minulla oli muistaakseni sekä kirja että treenivideo.Hannakin taisi joskus jumpata minun kanssani.

Alla oleva video virkistää ehkä muistiasi. 🙂

Törmäsin Callanetics-jumppaan uudestaan kun surffailin loppusyksystä  amerikkalaisen fitness-bloggaajan sivustolla. Yhdessä postauksessa puhuttiin Barre3-treeneistä ja menin tietysti uteliaana näkemään miltä baletista vaikutteita saanut treeni näyttäisi. [Lue lisää…]