Arkistot: huhtikuu 2015

tekosyytYhdistin eilen kaksi tekosyytä harvinaisen onnistuneesti: sain tehtyä sen mitä välttelin.

Myönnän että kyse oli vahingosta.

Torstai on kuoropäivä, mutta vähän ennen viittä minusta alkoi tuntua, [Lue lisää…]

 (c) Can Stock Photo

Hannan tavoite on kiinteät käsivarret. (c) Can Stock Photo

Olen aina ollut varsinainen spagettikäsi.

Käteni ovat pitkät, kuulemma oikein sopivat balettitanssijalle, mutta lihasta niistä ei tunnu löytyvän.

Punnertaminen on aina ollut hankalaa. Oli kyseessä sitten miesten tai naisten punnerrus, tai ihan vaan jokin punnertamista muistuttava äheltäminen, tuskan hiki on silti aina puskenut otsalle. [Lue lisää…]

Uudet kengat

Uudet kengät

Tuorein hankintani on mustat Nike Free -lenkkarit, joissa on pinkit nauhat ja pinkki Nike-kuvio.

Eivätkö ne olekin söpöt? 🙂

Koska kengät ovat budjettini tasoon nähden aika tyyriit, kutsun niitä rolexeiksi. Alunperin minun ei ollut tarkoitus hankkia Nike Free -kenkiä – vaikka olenkin sellaisia himoinnut – mutta jotenkin ne vaan tulivat sieltä kaupasta mukaan. [Lue lisää…]